OHJAAJAN SANA

THEO TALO -elokuvakertomuksen syntyhistoria on pitkässä suhteessani ympäristöarkkitehtuuriin ja sen synnyttämiin kauhukuviin 1970- ja 80-luvuilla.

Tuolloin Suomi – muun Euroopan ja Amerikan ohella – päätti muuttaa ratkaisevalla tavalla .aupunkiensa identiteettiä. Vanhat idylliset asuinkorttelit ympäri maan korvattiin kylmällä elementtirakentamisella. Lämmin puu vaihtui rujoksi betoniksi ja ruutukaavasta tuli totta katerpillareiden avulla – funktionalismin nimissä.

Kaikki kuluneet vuosikymmenet olen ajatellut: Miksi koko valtava murros lopultakin tapahtui? Miksi täydellistä rumuutta alettiin kutsua kauneudeksi? Miksi myös valehdeltiin, että ihmisen identiteetti ei muutu miksikään, vaikka hänen ympäristönsä muuttuu?

Noihin kysymyksiin yhdistyi arkkitehtuurin mahdollinen kauneus: Miltä näyttäisi yksi ainoa inhimillinen rakennus – unelmatalo, unelmakoti – jonka yksi arkkitehti suunnittelisi täysin oman makunsa mukaisesti, vailla kompromisseja rahoittajien ja poliitikkojen suuntaan.

Entä millainen ihminen – kyseinen arkkitehti – asuisi syntyvää unelmataloaan? Ja miten hän lopultakin haluaisi asua sitä – yksin vai kaksin? Jos hän olisi ikääntynyt suunnittelija ja eronnut ja yksinäinen, mistä hän löytäisi sen oikean kumppanin unelmiensa taloon?

Näistä lähtökohdista alkoi syntyä Theon Talon kertomus – kuvaus vajaat 60–vuotiaasta arkkitehdistä, joka on menettänyt toimistonsa, ammattietiikkansa ja perheensä. Ja kun hän päättää vielä kerran olla arkkitehti edes itselleen ja suunnitella unelmiensa talon loppuelämää varten, hän ei tekisi taloa vain itselleen, vaan myös naiselle, jonka hän on tavannut yhden ainoan kerran elämässään – 50 vuotta aiemmin lapsuudessaan, kun hän oli seitsemän ja kyseinen nainen oli viiden.

Elokuvani on kuvaus maailman vaarallisimman taidemuodon harjoittajan, arkkitehdin, sisäisestä eheytymisestä vanhuutensa kynnyksellä ja myös arkkitehtuurin voimasta ja kauneudesta ja ikääntyvän ihmisen oikeudesta toiseen nuoreksi tulemiseen ja unelmansa toteuttamiseen ja kaipuunsa täyttämiseen.

Mistä aineksista me kokoamme itsemme loppuelämäämme varten? Mistä me lopultakin löydämme sen viimeisen onnen osoitteen maan päällä? Ja kenen kanssa me jaamme sen viimeisen maan päällisen osoitteemme?

Koen, että nämä ovat niin jokaisen ihmisen kohtalon kannalta kuin ympäristöjemme kohtalon kannalta täysin olennaisia kysymyksiä.

Rax Rinnekangas